tuolla ulkona. Mutta hyi, miten kylmä! Siksi aloitan mieluummin bloggaamisen kuin lähden lenkille =P Miksi blogi, varsinkin, kun mun elämä on yleensä tasaista kuin taivaanlattia. Istun tässä koneella kuitenkin monta tuntia päivässä ja olen aina kirjoittanut (paperi)päiväkirjaa, joten ajattelin yhdistää kaksi "harrastusta".
Paljon muita harrastuksia mulla ei olekaan, jollei kokkailua ja leipomista lasketa. Nekin pitäisi laittaa vähäksi aikaa katkolle, koska aivan liian pian on kesä, mutta bikinikunnon laita on vähän niin ja näin. On se kumma, että tämä sama kriisi on joka kevät. Kun maaliskuu koittaa ja aurinko alkaa vinssata itseään kohti keskitaivasta, herää talvihorroksesta ja huomaa, että kaapista löytyy tasan yhdet housut, joiden vetoketju menee kiinni. Jollen kärsisi kroonisesta rahapulasta, vakuuttaisin itselleni, että vaatteet on vain kutistuneet ja laukkaisin korot paukkuen shoppaamaan uusia, mutta köyhä ei voi huijata itseään. On mentävä nöyränä peilin eteen ja tunnustettava, että vika on omassa ruokahalussa, ei pesukoneessa.
Ajatuskin dieetistä kurtistaa naaman. Herkut pannaan ja kaalia nassuun...plääh!! Olen tässä suhteessa todella laiska ja kärsimätön. Haluaisin laihtua nopeasti ja tietysti ilman, että mistään hyvästä tarvitsisi luopua. On tullut monta kertaa todistettua, että sellainen on mahdotonta, mutta aavistan jo, että sitkeästi tänäkin keväänä yritän =D
Tänään on kuitenkin turha edes haaveilla ruokavalioremontista, sillä olen menossa vanhempien luo kyläilemään. Siellä ei parane sanoa ei pullalle ja kakulle, olenhan aivan liian laiha jo nyt...todella kummallisia linssejä tehdään silmälaseihin nykyään! Mutta huomenna voisi aloittaa, sillä kosteita huveja (jotka ovat paras tapa torpedoida dieetti kuin dieetti) ei ole tiedossa. Pitäisi nimittäin lähteä yksin kallistamaan kuppia ja se on osoittautunut hyvin huonoksi ideaksi.
Kirpparikierroksen sen sijaan voisi huomenna tehdä. Siihen nähden, että tämä kaupunki on mäkäränpapana kartalla, täällä on hyvät kirpparit. Aiheesta ollaan tietysti montaa mieltä, mutta itse olen tehnyt täältä enemmän löytöjä kuin isompien paikkojen kirpputoreilta. Etsin pääasiassa vaatteita, mutta mukaan tarttuu yhtä jos toista muutakin. Palailen aiheeseen huomenna, sillä pian on aika suunnata kohti lapsuudenkodin pullalautasia.
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti